Nuotiopaikka voi omalla pihalla olla minkälainen tahansa – juuri oman maun mukainen! Se voi olla iso, pieni, kallis, edullinen, korea tai pelkistetty.
Voit rakentaa nuotiopaikan pihalle helposti itse tai hankkia valmiin. Valmiit tulimaljat, padat ja kivikorit ovat tyylikkään näköisiä, ja edullisimmat maksavat vain noin 60 euroa.
Kaikkein yksinkertaisin ja myös edullinen ratkaisu on kärrätä pihaan vanha kaivonrengas ja alustaa sen ympäristö turvalliseksi.
MAINOSTulipaikka vaatii tasaisen ja vakaan alusta, jossa ei ole palavaa materiaalia.
Nuotiopaikkaa ei saa perustaa kuivalle nurmikolle. Tulipaikan voi upottaa maan sisään, mutta sen reunat on suojattava palamattomalla materiaalilla.
Nuotiopaikan rakentaminen alkaa poistamalla routiva maa-aines ja korvaamalla se routimattomalla maalla.
Kantavan kerroksen päälle laitetaan asennushiekkaa tai kivituhkaa ja varmistetaan alustan tasaisuus.
MAINOSNuotiopaikan perustuksesta tulee tehdä riittävän suuri, sillä tuliset hiilet voivat ponnahdella ympäriinsä nuotiosta.
Ulkotulisijan ympärille kannattaa rakentaa laajempi paloturvallinen alue vaikkapa liuskekivistä, betonilaatoista, sepelistä, koristekivistä tai seulanpääkivistä.
Lopputulos näyttää siten myös huolitellulta ja on varmasti turvallinen.
Suunnittele ja toteuta nuotiopaikkasi juuri omaan pihaasi sopivaksi. Vaihtoehtoja on monenlaisia.
MAINOSKannattaa varmistaa, että nuotiopaikan etäisyys kaikkeen palavaan – rakennuksiin, pensaisiin, lehtikasoihin, kalusteisiin ja puihin – on riittävä.
Asuintaloista noin kymmenen metrin etäisyys on riittävä varmistamaan, ettei savua ja kipinöitä pääse kantautumaan rakennuksen sisälle.
Nimittäin jos naapuri joutuu koko kesän kärsimään nuotiopaikaltasi kantautuvasta savusta ja hajusta, naapurisopu voi joutua koetukselle.
Jos voimassa ei ole maastopalovaroituista, omalle pihalle saa sytyttää nuotion.
MAINOSMaastopalovaroitus on korvannut ruohikko- ja metsäpalovaroitukset. Ilmatieteenlaitos antaa maastopalovaroituksen, kun on kuivaa, eikä sen voimassa ollessa saa tehdä avotulta.
Maastopalovaroituksen aikana tulen saa tehdä vain hormillisilla katetuilla tulentekopaikoilla ja tupien tulisijoissa erityistä varovaisuutta noudattaen.
Oman pihan avoimilla nuotiopaikalle ei siis saa sytyttää tulta maastopalovaroituksen aikana.