Vanhan pihasaunan uudistus tehtiin pieneen, 1960-luvulla rakennettuun kohteeseen, joka seisoo upealla, koivujen ympäröimällä tontilla keskisuomalaisessa järvimaisemassa.
Uudistuskohde käsitti pyöröhirsiseinäisen pihasaunan pukuhuoneineen ja sen edustalla olevan terassin.
Vanhaa pihasaunaa käytettiin varsin ahkerasti, etenkin kesäaikaan, ja siitä haluttiin paikka, jossa voisi viettää aikaa kaikessa rauhassa eikä vain saunoa pikaisesti.
MAINOSPyöröhirsiseinäinen pihasauna isolla terassilla uudistui moderniksi saunatilaksi, jonka lasitetusta oleskelutilasta avautuu upeat maisemat järvelle.
Vanhan pihasaunan uudistus sujui ilman syvällisempää peruskorjausta, koska itse rakennus oli hyvässä kunnossa ja kaikki sen pinnat oli käsitelty, myös saunassa ja pukuhuoneessa.
Tavoitteena oli luoda lisätilaa, käytännöllisyyttä ja mukavuutta.
Vanhan pihasaunan julkisivuun asennettiin tummanharmaa vaakahirsipaneeli, joka jo piristi vanhaa rakennusta huomattavasti. Sama linjaus etenee sisätilan seiniin ja ulkopinnoille.
Sisätilat muutettiin niin, että niihin saatiin lisää oleskelutilaa ja viihtyisyyttä. Kokonaisuudesta tuli yhtenäinen ja moderni, mutta silti järvimaisemaan hienosti sopiva rentoutumisen tyyssija.
Vanha terassi oli toteutettu vuosia sitten ja oli joka tapauksessa remontin tarpeessa, joten se purettiin.
Uudelle lasiterassille tehtiin perustukset ja rakennettiin runko.
Vanha 30 neliömetrin terassialue pysyi kooltaan samana, mutta sen alueelle toteutettiin katettu ja lasitettu terassi uusilla toiminnoilla.
Saunan nykyinen puukiuas haluttiin ehdottomasti säilyttää, sillä tämä rantasauna on kuin mökkisauna – rentouttavia hetkiä arjen keskellä ja kodin vieressä.
MAINOSSaunoessa haluaa ihailla kaunista järvimaisemaa.
Vanhan pihasaunan uudistus piti tehdä niin, että näkymä järvelle säilyisi ja luonnonvaloa tulvisi saunalle.
Saunan etuseinälle oven viereen asemoitiin ikkuna, ja oven yläikkuna jätettiin paikalleen, jotta myös saunoessa voi nauttia kauniista järvimaisemasta.
Vanhan saunan edustalta poistettiin salvoskohdat tilan selkeyttämiseksi sekä avartamiseksi ja vanhat rakenteen korvattiin uusilla.
Sisäänkäynti toteutui tilan etuosaan pienellä kulmauksella, eli seinälinjaa tuotiin oikealle asteen verran vanhan pihasaunan linjasta terassin mukaisesti. Syntyi kiinteä seinä, johon saatiin eteinen naulakkoineen, eikä kulkutila vienyt arvokkaita neliöitä muusta tilasta.
MAINOSSaunasta haluttiin avoin kulku paljulle ja uimaan.
Lasiterassin ympärillä ulkopuolella kiertää nyt terassi ja saunan etuosaan tuli portaikko, joka vie kohti rantaa kahdella eri tasolla. Liukuovet voi avata tarvittaessa monelta suunnalta.
Saunan edessä on pieni tasoterassi, joka säilytettiin maaston korkoeron vuoksi. Sen otsaan tuli vaaleanharmaa kiviverhoilu, joka jatkaa samaa sävyä kuin baariseinämän kivetys. Kiven eri sävyjä voidaan käyttää vierekkäinkin, ja ne sopivatkin hyvin yhteen.
Kunnon valaistus nostaa pihasaunan käyttöastetta myös talvisin ja mahdollistaa tilan käyttöä ympäri vuoden.
Pimeinä vuodenaikoina riittävällä valolla on tärkeä merkitys, ja kunnollinen hyvin suunniteltu valaistus nostaa tilojen tunnelmaa.
Seinävalaisimet ovat ulkovalaisimia, joten sisällä ja ulkopuolella on yhtenäiset valot.
Teksti ja kuvat: Anita Koponen