Äkämäpunkki on varsin yleinen mustaherukoissa, ja sen paras torjunta-aika on nyt. Kerää mustaherukoista nuo ”poikkeuksellisesti” suurentuneet nuput pois ja hävitä polttamalla tai viemällä kaatopaikalle. Nuppuja ei siis missään tapauksessa jätetä maahan.
Katso kuva pullistuneesta silmusta Leenan ötökkätieto-sivulta. Sivulla on paljon muutakin huippuhyvää ja asiantuntevaa tietoa ötököistä. Äkämäpunkkisivulle pääset suoraan tästä.
Iltaisten pöllöretkien aika on nyt parhaimmillaan. Heti kun hämärä laskeutuu, pöllöt virittelevät upeita ja mystisen kuuloisia konsertteja. Itselleni tästä on tullut hauska jokakeväinen perinne; käyn istumassa muutamana iltana ”pöllökonsertissa”, ja hyvällä tuurilla on itse huuhkajakin välillä yllättänyt huhuilullaan.
Hyvää tunnistamisapua huhuilijoiden tunnistamiseksi ääninäytteiden kera löytyy täältä.
MAINOSHuonekasvit tekevät huoneesta kodikkaamman, mutta myös hämmästyttävän paljon terveellisemmän. Ei aina tule ajatelleeksi, miten hyviä vaikutuksia huonekasveilla on ilmaa puhdistavana, kosteuttavana, rauhoittavana, puhdistavana jne. Puhumattakaan siitä mielihyvästä, miten niiden kanssa puuhastelu meille tuo ihan huomaamatta.
Eri kasveilla on todettu myös erilaisia erikoisvaikutuksia:
Aloe -> puhdistaa ilmaa tehokkaasti
Laventeli -> rauhoittaa tuoksullaan
MAINOSJasmiini -> parantaa unen laatua ja lisää romantiikkaa
Muratti -> puhdistaa homeitiöitä ilmasta todella tehokkaasti
Anopinkieli -> tuottaa happea, sitoo hiilidioksidia ja suodattaa toksiineja ilmasta
Sitruspuut -> puhdistaa ja raikastaa ilmaa
MAINOSKevään trendikkäimmät huonekasvit löydät täältä.
Huonekasvien mullanvaihdon yhteydessä ruukun pohjalle on hyvä laittaa lekasoraa (tai saviruukunpalasia) salaojaksi. Hyvä keino on estää tämän lekasoran häviämien ja muutenkin saada sille lisää käyttöikää on laittaa nuo papanat sukkahousuista tehtyyn pieneen pussiin. Siellä ne säilyvät, toimivat ja ne voi pestä aina puhtaaksi seuraavien mullanvaihtojen yhteydessä.
Juhlavuoden kunniaksi paljon sinivalkoisia, monivuotisia kasveja, joilla voi juhlistaa tätä vuotta.
Kuvastoa voit selata sähköisesti täällä.
MAINOSPaperisena sen voit tilata täältä.
Keväthuumaisin terveisin,
Puutarhurisi Juha
Lisää ajankohtaisia puutarhavinkkejä saat Puutarhurin perjantaipostissa aina perjantaisin. Liity täällä >
Teksti: Juha Toikka / KodinKukat Oy, kuvat: Juha Toikka / KodinKukat Oy, Pixabay